Sisältöön »

Ajankohtaista

Esittelyssä Envorin Tampereen seudun vahvistus Jussi Rautalin

25.09.2025

Esittelyssä Envorin Tampereen seudun vahvistus Jussi Rautalin

Toukokuussa Envorin Tampereen seudun uutena myyntipäällikkönä aloittanut Jussi Rautalin tuo tiimiimme vahvaa myynnillistä osaamista ja monipuolista kokemusta kiertotalouden ja palveluliiketoiminnan eri tehtävistä.

Jussi vastaa Pirkanmaan alueella asiakassuhteista sekä kuljetuksiin liittyvistä järjestelyistä. Hän toimii myös vaarallisten jätteiden asiakasvastaavana.

 – Minuun otetaan yhteyttä, kun on tarve tai murhe – ja siitä lähdetään yhdessä hakemaan ratkaisua, Jussi kuvailee rooliaan.

 – Ja minä olen tietenkin yhteydessä asiakkaisiin aktiivisesti ja teen Envorin palveluja tunnetuksi.

Kiertotalousratkaisuissa Jussia innostaa erityisesti vastuullisuus ja se, miten asiakkaita voidaan palvella kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Envorissa hän näkee rehellisen ja eteenpäin katsovan toimialan, jossa asiakkaat keskustelevat mielellään uusista mahdollisuuksista ja tavoista tehdä asioita paremmin.

Työssään Jussia motivoi onnistuminen – niin omissa tavoitteissa kuin asiakkaiden kanssa yhdessä.

 – Kun palvelu pelaa ja vastataan asiakkaiden tarpeisiin, se vie koko tiimiä eteenpäin. Lisäksi kohteet ovat hyvin erilaisia, mikä tekee työstä monipuolista ja mielenkiintoista.

Vapaa-ajallaan Jussi rentoutuu liikunnan ja luonnon parissa. Hän käy salilla, harrastaa maastopyöräilyä sekä satunnaisesti alamäkipyöräilyä ja lumilautailua.

 – Maastossa pyöräillessä ajatukset siirtyvät pois arjesta – pitää keskittyä ajamiseen ja samalla saa luonnosta voimaa.

Ota yhteyttä: jussi.rautalin@envor.fi, puhelin 044 493 4541. 

 
loading...