Tältä sivulta voit lukea uusimmat kuulumisemme ja ajankohtaisimmat uutiset.
08.04.2025
Envorin laatuasiantuntijana kolme vuotta työskennellyt Miia Palovaara on nimitetty HSEQ-päälliköksi 1.4.2025 lukien. HSEQ-päällikkö vastaa työturvallisuuden, terveyden, ympäristön ja laatuasioiden johtamisesta ja kehittämisestä.
– Työnkuvani laajeni jo viime kesänä, kun minusta tuli työsuojelupäällikkö. Suoritin myös laatu- ja kehityspäällikkökoulutuksen talvella. Uusi tehtävänimike kertoo laajemmin kaikesta siitä, mikä on jatkossa vastuullani, Miia kertoo.
HSEQ-päällikön tehtäviin kuuluu niin ympäristölupa-asiat, vastuullisuusohjelman ohjaaminen kuin työturvallisuuden kehittäminenkin.
Miian mielestä työn suola on toisten auttamisessa ja siinä, kun näkee kehittämistyön tuottavan tulosta.
– Olen luonteeltani ongelmanratkoja ja nautin, kun saan vietyä asioita eteenpäin. Esimerkiksi raportoinnissa näkee nopeasti, miten pitkäjänteinen työ lopulta palkitsee. Se tuntuu ensin vaikealta, mutta pohjatöiden jälkeen itse raportointityö helpottuu ja tarkentuu vuosi vuodelta.
– Näen, että omassa työssäni kaikkein tärkeintä on toimintojen kehittäminen niin, että laatu, turvallisuus, ympäristö ja vastuullisuus ovat kiinteä osa jokapäiväistä tekemistä.
Forssaan Miia tuli 10 vuotta sitten opintojen perässä, sillä Forssa oli ainoa paikka, jossa pystyi opiskelemaan kestävää kehitystä. Sittemmin entisestä sodankyläläisestä on tullut tyytyväinen forssalainen ja kiertotalouden osaaja.