Tältä sivulta voit lukea uusimmat kuulumisemme ja ajankohtaisimmat uutiset.
21.07.2026
Kulissien takana tapahtuu paljon enemmän kuin moni arvaakaan. Heinäkuun aikana kurkistamme eri puolille Envoria ja esittelemme ihmiset, kaluston ja palvelut, jotka pitävät arjen pyörimässä.
Ei hätää – tällä kertaa on täysin sallittua olla Ihan Pihalla.
Vuoden alussa Envor-konsernin kiinteistöhuolto keskitettiin tytäryhtiöön nimeltä Ihan Pihalla Oy. Nimen perusteella voisi luulla jotain muuta, mutta käytännössä kyse on ammattilaisista, jotka pitävät huolta kiinteistöistä, pihoista ja ympäristöistä ympäri vuoden.
Forssan toimipiste palvelee Forssan, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän alueilla. Perinteisen kiinteistöhuollon lisäksi tehdään myös korjaus- ja remonttitöitä. Työnjohtajana toimii Jere Kinnunen ja työntekijöitä on toista kymmentä.
Urjalan toimipiste vastaa Urjalan ja Akaan alueista. Työnjohtaja Tapio Jokisen lisäksi siellä työskentelee neljä kiinteistöhuoltajaa ja kolme kausityöntekijää. Huoltotöiden lisäksi porukka rakentaa pihoja, tekee remontteja sekä toimittaa asiakkaille multaa, murskeita ja kuorikatteita.
Vaikka nimi on Ihan Pihalla, työn jälki on kaikkea muuta.