Sisältöön »

Tältä sivulta voit lukea uusimmat kuulumisemme ja ajankohtaisimmat uutiset. 

 

Artikkelit

Ota uusi pakkausasetus haltuun meidän kanssamme

03.09.2026

Ota uusi pakkausasetus haltuun meidän kanssamme

EU:n uutta pakkaus- ja pakkausjäteasetusta PPWR:ää on sovellettu elokuun puolivälistä alkaen. Asetuksen tavoitteena on vähentää pakkausjätteen määrää ja tarpeetonta pakkaamista sekä parantaa pakkausten kierrätettävyyttä ja uudelleenkäyttöä.

Tavoitteena on, että pakkauksiin käytetyt materiaalit saadaan nykyistä tehokkaammin takaisin kiertoon uusiksi raaka-aineiksi.

Muutos tuo yrityksille uusia vaatimuksia muun muassa pakkausten suunnitteluun, materiaaleihin, kierrätettävyyteen, merkintöihin ja pakkausjätteen vähentämiseen.

Samalla myös jätehuollon rooli muuttuu. Enää ei riitä, että jätteet haetaan pois: pakkausmateriaalit on tärkeää lajitella oikein jo niiden syntypaikalla. Mitä puhtaampina esimerkiksi kalvomuovit, aaltopahvi ja puulavat saadaan talteen, sitä paremmin ne voidaan hyödyntää uusina raaka-aineina.

Envorin asiantuntijat auttavat yrityksiä kehittämään pakkausmateriaalien lajittelua ja myös koulutamme henkilöstöänne toimimaan oikein.  

Päivitämme parhaillaan myös asiakasraportointiamme entistä paremmaksi. Sen avulla voimme tarjota asiakkaillemme aiempaa selkeämpää tietoa syntyvistä jätemääristä ja materiaalivirroista – jotta te voitte kehittää omaa toimintanne vastuullisemmaksi ja tehokkaammaksi.

Onko sinun yrityksesi pakkausmateriaalien lajittelu ajan tasalla? Ota yhteyttä – katsotaan yhdessä, miten materiaalit saadaan tehokkaammin kiertoon.

Myynnin yhteystiedot 

 
 
loading...