Tältä sivulta voit lukea uusimmat kuulumisemme ja ajankohtaisimmat uutiset.
26.01.2023
Ruuanjätteistä valmistetaan biokaasua, joka korvaa fossiilisia polttoaineita maanteillä ja teollisuudessa. Tässä yksinkertainen esimerkki kiertotaloudesta – raaka-aineet kiertävät ja niistä tehdään jotain uutta kestävästi. Mutta mikä on kiertotalouden seuraava askel? Miten voidaan kehittää uutta ja tuloksellista liiketoimintaa kiertotalouden ympärille?
Olemme mukana Circular Design -ohjelmassa, jossa ideoidaan ja kehitetään kiertotalouden mukaista liiketoimintaa. Suunnittelussa hyödynnetään muotoiluosaamista systeemiajattelun kehittämisessä sekä raaka-aineiden pitämisessä kierrossa niin, että niiden arvo säilyy mahdollisimman pitkään.
Koko ohjelma koostuu kahdesta oppimispolusta: yritysjohto saa strategisia työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen sekä uuden ideoimiseen ja yrityksessä kehittämistyötä tekevät saavat käytännön työtä tukevaa ohjausta.
Kiertotalouden mukaisessa suunnittelussa tuotteita ja palveluja ei suunnata enää vain yhtä loppukäyttäjää varten, vaan ne suunnitellaan systeemisellä tasolla toimiviksi: tuottamaan enemmän arvoa usean elinkaaren ja käyttäjän kautta.
Muotoilun metodit ovat hyviä työkaluja kiertotalouden kehittämiseen, sillä niiden lähtökohtina ovat mm. laaja-alaisuus, asiakaslähtöisyys, luovuus ja kokeilevuus. Muotoiluosaamisen avulla on mahdollista luoda aineetonta arvoa asiakasymmärryksen, tuote- ja palvelutarjoaman, asiakaskokemuksen ja brändin muodossa niin loppukäyttäjälle, yritykselle kuin koko yhteiskunnalle.
Circular Design – kehityspolku kohti kiertotaloutta on ympäristöministeriön strategisen Kiertotalousohjelman toimenpide. Ohjelman toteutuksesta vastaavat Design Forum Finland ja Ethica Oy kumppaneinaan VTT, SYKE, Sitra, Frankly Partners, Miltton ja Alice Labs.
Linkki Circular Design sivustolle >>