Tältä sivulta voit lukea uusimmat kuulumisemme ja ajankohtaisimmat uutiset.
14.02.2023
Ystävät ovat yksi elämän tukipilareista. Meistä jokaiselle on tärkeää pystyä jakamaan elämässä eteen tulevat ilot ja surut jonkun kanssa, tuntea kuuluvansa johonkin. Millaista on, kun samalla aaltopituudella oleva ihminen löytyykin työpaikalta? Kuinka ystävyys värittää työpäiviä?
Envorilla työskentelevät Ida Vuorinen, Miia Palovaara ja Emmi Ahlman eivät tunteneet toisiaan aiemmin. Yhteys kolmikon välille syntyi saman tien, yhteisen työpaikan lisäksi naisia yhdistää samankaltainen huumori ja harrastukset.
– En osannut odottaa, että työpaikalta voisi löytää ystäviä, asiakaspalvelussa työskentelevä Ida toteaa.
Yhteiset kahvi- ja lounashetket antavat työpäiviin positiivista energiaa. Keskustella voi aivan kaikesta – huolet ja ilonaiheet jaetaan yhdessä ja välillä nauretaan vatsat kipeiksi, kun huumorinkukka alkaa oikein rönsyillä. Myös työasioita pohditaan yhdessä.
– On helppo kysyä neuvoa ihmiseltä, johon luottaa. Keskustelusta saa usein täysin uusia näkökulmia olemassa olevaan tehtävään – sellaisia, joita itse ei välttämättä olisi huomannut edes ajatella, laatuasiantuntijana työskentelevä Miia kertoo.
– Haastaviltakin tuntuvat tehtävät ovat kevyempiä ratkaista, kun lähellä on ihminen keneltä voi pyytää apua, työharjoittelussa oleva Emmi jatkaa.
Idan, Miian ja Emmin ystävyys ei rajoitu vain työpaikalle. Vapaa-ajalla pidetään yhteisiä illanistujaisia ja myös harrastuksista löytyy yhdistäviä mielenkiinnon kohteita. Ystävänpäivän kunniaksi mennään yhdessä syömään.
– Töihin on kiva tulla, kun työpäivän saa jakaa samanhenkisten ihmisten kanssa, naiskolmikko tuumaa hymyillen.