Sisältöön »

Tältä sivulta voit lukea uusimmat kuulumisemme ja ajankohtaisimmat uutiset. 

 

Artikkelit

Paimion biokaasulaitoksen ympäristölupaprosessi käynnistetään

06.05.2021

Paimion biokaasulaitoksen ympäristölupaprosessi käynnistetään

”Paimioon suunnitteilla olevan BioGPaimio Oy:n biokaasulaitoksen toteutukseen liittyen on yhtiö valinnut kumppanikseen AFRY Finland Oy:n (entinen Pöyry) toteuttamaan yhtiön ympäristölupahakemusta ja siihen liittyviä ympäristöselvityksiä. ”AFRY:llä on laaja kokemus ympäristövaikutusten arviointimenettelyistä ja vankka tausta arvioida biokaasulaitosten toimintaa, siksi valitsimme heidät kumppaniksi tähän hankkeeseemme” kertoo BioGPaimio Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mika Laine.

BioGPaimio Oy haluaa ympäristöluvan hakuun liittyen käynnistää mahdollisimman avoimen keskustelun lähialueen asukkaiden ja toimijoiden kanssa, jotta kaikille muodostuu hyvin selvä kuva biokaasulaitoksen toteutuksesta ja suunnitellusta toiminnasta. ”On selvä, että näinkin iso investointi uudelle toimialalle, missä hyödynnetään maatalouden biomassoja uusiutuvan paikallisen biopolttoaineen valmistuksessa, kiinnostaa ihmisiä” sanoo Mika Ingi, Paimion Kaupungin elinkeinoasiamies.

Järjestämme tiedotustilaisuuden lähiaikoina, jossa kerromme hankkeen etenemisestä ja tarjoamme yleisölle mahdollisuuden käydä keskustelua sekä esittää kysymyksiä biokaasulaitoksen toteutukseen liittyen.

”On erityisen mukava olla yhteistyössä hankkeessa, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia lähialueen maatilayrittäjille ja tukee kiertotaloutta. AFRY on laatinut hankkeelle YVA-tarpeen arvioinnin, jonka jälkeen hankkeen ympäristölupahakemusta voidaan valmistella. Hankkeen tavoitteena on korvata fossiilisia polttoaineita erityisesti raskaassa liikenteessä, mikä tukee myös kansallisia päästövähennystavoitteita kohti hiilineutraaliutta” kertoo AFRY Finlandin osastopäällikkö Minna Jokinen.

Hankkeen aikataulu

YVA-tarveharkintatiedustelun viranomaiskäsittely kestää n. 2 kuukautta. Hankkeen lopulliseen aikatauluun vaikuttavat viranomaisselvitykset ja niiden tulosten perusteella täsmentyy lopullinen aikataulu.

Biokaasun päästöt ovat n. 90% pienemmät kuin fossiilisilla polttoaineilla

Biokaasun CO2- päästöt ovat 80-90 % pienemmät kuin fossiilisilla polttoaineilla ja sen käyttö tukeekin fossiilisille liikennepolttoaineille asetettuja CO2-päästövähennystavoitteita”, Laine toteaa.

Paimioon suunniteltu reaktorityyppi mahdollistaa korkean kuiva-ainepitoisen biomassan syötön biokaasuprosessiin. Elintarviketuotannon sivuvirroista, lietelannasta ja peltobiomassasta sekoitettavan syötteen kuiva-ainepitoisuus tulee olemaan n. 15 %, kun se normaalisti on n. 5-8 %. Uuden reaktorityypin etuja ovat mm. sen tarvitsema pienempi tilavuus, parempi lannoitearvo tuotettavalle luomulannoitteelle sekä pienemmät kuljetus- ja levityskustannukset. Lisäksi uusi reaktorityyppi lisää toimintavarmuutta ja vähentää pitkässä juoksussa investointikustannuksia.

Tankkausasema on tarkoitus avata Paimion Nesteen piha-alueelle moottoritie 1:n varteen sekä raskaan liikenteen että henkilöautojen käyttöön. Alueen päivittäinen liikennevirta on erittäin suuri ja työmatkaliikenne on hyvin vilkasta. Tankkausaseman yhteyteen on tulossa konttiasema, jossa kaasu paineistetaan siirtokontteihin, joilla tuotanto voidaan jakaa muille tankkausasemille tai siirtää verkkoon.

Envor on Suomen johtava biokaasuteknologian asiantuntija

”Envorin pitkä kokemus biokaasulaitosten suunnittelusta ja toteutuksesta mahdollistaa kustannustehokkaan investoinnin”, Laine toteaa. Työ- ja elinkeinoministeriö myönsi BioGPaimion laitosinvestoinnin toteuttamiseen energiatukea n. 2,5 M€.


Lisätietoja

Mika Laine, Senior Advisor, BioGPaimio Oy
050 5566 786 mika.laine@envor.fi

Minna Jokinen, osastopäällikkö, AFRY Finland
040 570 2117