Kierrättäminen vähentää paperi- ja pahviteollisuuden hiilidioksidipäästöjä, koska niiden valmistaminen kiertokuidusta kuluttaa vähemmän energiaa ja fossiilista polttoainetta. Jos paperit ja pahvit vietäisiin kaatopaikalle, ne tuottaisivat maatuessaan metaania, joka on hiilidioksidiakin voimakkaampi ilmastonmuutosta kiihdyttävä kasvihuonekaasu. Ympäristön kannalta on siis edullisinta, että paperit ja pahvit kierrätetään ja niiden sisältämät raaka-aineet hyödynnetään uudelleen.
Kotitalouksien keräyspaperi toimitetaan pääasiassa paperiteollisuuteen, jossa siitä tehdään sanomalehti- ja pehmopaperia. Lisäksi keräyspaperia käytetään jonkin verran esimerkiksi eristevillan raaka-aineena. Kierrätetystä pahvista puolestaan valmistetaan uusiopakkauksia, pehmopaperia ja hylsykartonkia paperiteollisuudelle.
Otamme vastaan keräyspaperia, sanomalehtiä, paperisilppua, pahvia ja kartonkia. Materiaalin voi toimittaa laitoksellemme Forssan Envitech -alueelle tai tilata meiltä kuljetuksen. Vastaanotamme ja käsittelemme myös kirjapainoilta tulevaa makkelia ja silppua.
Kauttamme voi myös tilata vaihtolavat, puristimet, keräysastiat sekä lajittelukoulutusta.
Koska keräyspahvilla ja keräyspaperilla on omat käyttökohteensa, ne kerätään erikseen. Paperin keräykseen joutuessaan pahvi, kartonki ja ruskeat paperikassit aiheuttavat ongelmia, sillä niiden kuituja ei voi valkaista. Tämä aiheuttaa laatua heikentäviä värjäämiä lopputuotteeseen, kuten sanomalehtipaperiin.
Paperinkeräykseen voi laittaa käytännössä kaikki postiluukusta tulevat paperit, kopiopaperit, muut tulostuspaperit ja värilliset piirustuspaperit. Luottamuksellista tietoa sisältävät paperit kannattaa silputa tai toimittaa tietoturvamateriaalin mukana tuhottavaksi. Lajitteluvaiheessa paperista ei tarvitse poistaa niittejä, vaan ne poistetaan valmistusprosessissa.
Keräyspisteiltä, yrityksiltä sekä yhdistyksiltä toimitettu keräyspaperi käydään läpi laitoksellamme ja siitä poistetaan mahdolliset epäpuhtaudet. Tämän jälkeen keräyspaperi joko paalataan tai toimitetaan irtonaisena paperiteollisuuden raaka-aineeksi.
Paperinkeräykseen kuuluu:
Paperin keräykseen ei kuulu:
Pahvin ja kartongin keräykseen saa lajitella erilaiset kartonki-, paperi- ja pahvipakkaukset. Näitä ovat esimerkiksi tyhjät ja huuhdellut maito- ja mehutölkit sekä pahvilaatikot, joissa ei ole teippejä tai hakasia. Pahvin keräykseen voi laittaa myös aaltopahvin, munakennot, kartonkiset kertakäyttöastiat, paperirullien hylsyt sekä paperikassit. Puhdistamisen lisäksi kierrätettävät pakkaukset kannattaa litistää ja pakata sisäkkäin, jotta ne vievät keräysastiasta mahdollisimman vähän tilaa.
Envorin käsittelemät pahvipakkaukset tulevat pääosin yrityksiltä, kaupan alalta, pakkausteollisuudelta sekä yleisiltä keräyspisteiltä. Saapuneet kuormat tarkistetaan ja vastaanotetaan pahvivarastoon. Pahvit paalataan paaleiksi ja toimitetaan eteenpäin uusioraaka-aineeksi.
Pahvin ja kartongin keräykseen kuuluu:
Pahvin ja kartongin keräykseen ei kuulu: